Sydneyssä pelätään hain vieneen uimarin

Australiassa pelätään hain hyökänneen jälleen uimarin kimppuun. 19-vuotias Patrick Koffa katosi sunnuntaina ollessaan ystävineen uimassa Sydneyn eteläpuolella sijaitsevalla Wollongongin rannalla.

Epäily hain hyökkäyksestä vahvistui, kun paikallinen kalastaja ilmoitti tiistaina nähneensä kaksi kookasta härkähaita Koffan katoamispaikan lähistöllä.

Etsintöjä johtavan poliisin mukaan epäilyt hain hyökkäyksestä ovat vahvistumassa.

- Mitä pidempään etsinnät kestävät, sitä todennäköisempää on se, että hai on sekaantunut Koffan katoamiseen, ylikonstaapeli Manni Verdoza toteaa Sydney Morning Herald -lehdessä.

Sydneyn vesissä elelee lukuisia haita, mutta ne hyökkäävät ihmisten kimppuun vain harvoin. Kuitenkin viime kuussa sekä sukeltaja että surffaaja joutuivat hain hampaisiin. Kaksi viikkoa sitten teini-ikäinen poika joutui hain puremien vuoksi sairaalahoitoon.

Kalastajien mukaan haiden lukumäärä on kasvussa. Useat hailajit ovat suojeltuja Australiassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.