Syömälakot Australiassa laajenevat

Australian siirtolaispolitiikkaa vastustavien turvapaikanhakijoiden syömälakko on laajentunut neljänteen leiriin, jossa hakijoita pidetään. Turvapaikanhakijoiden tueksi järjestettiin mielenosoituksia kolmella paikkakunnalla.

Neljännellä leirillä syömälakon aloitti 17 ihmistä, kertoi Australian siirtolaisviraston edustaja. Leirejä on yhteensä kuusi. Syömälakon aloitti 200 turvapaikan hakijaa Woomeran pakolaisleirillä kaksi viikkoa sitten.

Syömälakko on vastalause sille, että turvapaikkahakemusten käsittely kestää kuukausia ja sille, että olot leireillä ovat huonot. Hakijat ovat pääosin Afganistanista ja Lähi-idästä. Siirtolaisviranomaisten mukaan syömälakossa on nyt 181 turvapaikan hakijaa, mutta heidän asianajajansa mukaan lakkolaisia on 370.

Kolme syömälakkoon osallistunutta lasta vietiin viime yönä sairaalaan tarkkailtavaksi. Monet syömälakkolaiset ovat uhanneet tehdä itsemurhan, ellei heidän tilannettaan paranneta. Woomerassa pidettävät turvapaikanhakijat viettävät leirillä yleensä noin kaksi vuotta ennen kuin heidän hakemuksensa on käsitelty.

Puuttomalla, aidatulla alueella on nyt noin 800 turvapaikanhakijaa. Woomeran leirin turvapaikanhakijoiden asianajaja kertoi, että syömälakkolaiset poistavat tikit yhteenommelluista huulistaan, jos he saavat tarvitsemiansa tulkkeja ja jos irakilaiset ja iranilaiset lapset pääsevät kouluun. Leireillä olevien tueksi järjestettiin mielenosoituksia Melbournessa, Sydneyssä ja Länsi-Australiassa sijaitsevien leirien ulkopuolella.

Politiikka rakoilee

Australian pääministeri John Howard sanoo, että jos leireille tulleille myönnetään turvapaikka, on se väärän viestin lähettämistä hakijoiden kotimaihin. Hän luonnehti syömälakkolaisia kiristäjiksi. Australian aiemmin yhtenäiseen pakolaispolitiikkaan on syntynyt säröjä. Oppositiossa olevan työväenpuolueen johtaja Simon Crean sanoi, että naiset ja lapset pitäisi päästää leiriltä.

Australiaan on tullut YK:n mukaan vuosittain pari tuhatta turvapaikanhakijaa. Australia ottaa lisäksi vuosittain 10 000 pakolaista YK:n ohjelmien mukaisesti ja 60 000 siirtolaista.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.