Mainos

Syrizan Tsipras: Euroopan tulevaisuus ei voi perustua säästöihin

Kreikassa jatkuu äänestys koko Euroopan tarkkaan seuraamissa ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Vaalien voittajaksi povatun Syriza-puolueen johtaja Alexis Tsipras kävi aamupäivällä äänestämässä suuren toimittajajoukon seuraamana pääkaupungissa Ateenassa.

Tsiprasin mukaan Euroopan yhteinen tulevaisuus ei voi perustua tiukan säästöpolitiikan jatkamiseen.

– Kreikkalaiset saavat takaisin yhteenkuuluvuutensa ja arvokkuutensa, 40-vuotias puoluejohtaja vakuutti.

Vasemmistolainen Syriza vahvisti kannatustaan mielipidekyselyissä aivan vaalien alla ja saattaa olla lähellä tilannetta, jossa se kykenee muodostamaan hallituksen ilman muita puolueita.

Peloponnesoksella kotikaupungissaan äänestänyt pääministeri Antonis Samaras sanoi kreikkalaisten nyt päättävän, jatkaako maa edistyksen tiellä vai kohti tuntematonta.

– Olen toiveikas, koska en usko, että kukaan haluaa vaarantaa maamme eurooppalaista suuntaa, Samaras sanoi.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat iltaseitsemältä, ja alustavia tuloksia odotetaan illan mittaan. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.