Syyrian iskut nostivat Putinin kannatuksen kaikkien aikojen ennätykseen

Syyrian ilmaiskut ovat siivittäneet Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannatuksen ennätyksellisen korkealle - liki 90 prosenttiin, kertoi mielipidemittauksia tekevä VTsIOM torstaina.

Putin, jonka kolmas kausi Venäjän presidenttinä kestää vuoteen 2018 saakka, on ollut erittäin suosittu jo pitkään. Hänen kannatuksensa on ollut yli 80 prosenttia runsaat puolitoista vuotta.

Ennen iskuja monet venäläiset epäilivät Lähi-idän tapahtumiin puuttumisen järkevyyttä, mutta aikaisemmin tässä kuussa tehdyn mielipidemittauksen mukaan 72 prosenttia vastaajista piti Venäjän ilmaiskuja Syyriassa positiivisena asiana.

Putin ei ole kertonut, aikooko hän pyrkiä neljännelle kaudelle. Jos hänet valittaisiin uudelleen, Putin voisi pysyä vallassa aina vuoteen 2024 saakka.

Tutkimusta varten haastateltiin 1600:aa ihmistä eri puolilta Venäjää viime viikolla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.