Tahallaan aiheutettuja lentoturmia on ollut ennenkin

Jos Germanwingsin turma osoittautuu tahallaan aiheutetuksi, ei se ole ensimmäinen laatuaan.

Vuonna 1999 tapahtui lentoturma, jota on pidetty lentäjän aiheuttamana.   
Kyseessä oli Egyptairin lento Los Angelesista Kairoon. Boeing 767 -kone syöksyi Atlanttiin, ja kaikki koneessa olleet 217 ihmistä kuolivat.  

Egyptin viranomaiset ovat pitäneet kiinni siitä, että turma johtui koneen viasta, mutta amerikkalaiset pitävät turmaa tahallaan aiheutettuna. Mustan laatikon tallennuksissa kuuluu, että yksi lentäjistä puhuu Jumalasta hiukan ennen koneen syöksyä.  

Reilu vuosi sitten kadonneen Malaysia Airlinesin tapaukselle ei ole saatu mitään selitystä, eikä koneen hylystä ole laajoissa etsinnöissä löytynyt jälkeäkään. Kone hävisi matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin, ja sen epäillään ajautuneen pois reitiltään ja pudonneen Intian valtamereen.

Laajoista selvityksistä huolimatta ei löytynyt mitään merkkejä siitä, että lentäjä tai perämies olisivat kärsineet mielenterveyden ongelmista.  

Vain muutamaa kuukautta aiemmin marraskuussa 2013 kuoli 33 ihmistä Mozambique Airlinesin Embraer 190 -koneen turmassa. Tutkimusten mukaan lentäjä lukitsi itsensä yksin ohjaamoon eikä päästänyt perämiestä sisälle. Mustan laatikon tallennuksesta selviää, että ohjaamossa kuului useita varoitusääniä. Lentäjän motiivit eivät ole selvinneet.  

Indonesialaisen SilkAirin Boeing 737:n turma vuonna 1997 vaati 104 henkeä. Indonesialaiset tutkijat pitävät syynä vikaa peräsimessä, jollaisia oli ollut myös muissa vastaavan mallin koneissa.  

Amerikkalaiset onnettomuustutkijat arvioivat, että lentäjä ohjasi koneen tahallaan lähes kohtisuoraan syöksyyn Sumatran Musijokeen. Itsemurhateoriaa tuki se, että lentäjä oli ennen turmaa kärsinyt miljoonatappioita pörssissä ja saanut työnantajaltaan kolme varoitusta rikkeistä. Hän oli myös hankkinut itselleen suuren henkivakuutuksen pari viikkoa ennen turmaa.

Itsemurhana on myös pidetty Royal Air Marocin turmaa vuonna 1994. Turmassa kuoli 44 ihmistä. Tutkimuksen mukaan lentäjä syöksi koneen Atlasvuorille tieten tahtoen.   

Selvin itsemurhatapaus viime vuosikymmeniltä on Japan Airlinesin turma vuonna 1982. Lentäjä suisti koneen tietoisesti mereen, kun sen piti laskeutua Tokioon. Koneessa olleista 147 selviytyi, mutta 24 ihmistä kuoli. Ohjaamotallennuksista kuuluu, miten muut lentäjät kamppailevat estääkseen koneen suistumisen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.