Taidemaailma shokissa: Maailmankuulu taiteilija löytyi viemäristä raa'asti murhattuna

Intiassa Mumbaissa poliisi tutkii maailmankuulun taiteilijan ja hänen asianajajansa raakaa murhaa. Hema Upadhyayn töitä on ollut esillä myös Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa.

Tapauksesta kertovat useat viestimet, muun muassa CNN ja Hindustan Times.

Surmatyö tuli ilmi, kun poliisi sai lauantaina puhelinsoiton mieheltä, jonka mukaan hän oli nähnyt jalan törröttävän sadevesiviemärissä Kandivalin Dhanukar Wadin alueella.

Viemäristä löytyi vuonna 1972 syntyneen taiteilijan sekä hänen 65-vuotiaan asianajajansa ruumiit muoviin käärittyinä ja pahvilaatikkoihin pakattuina.
CNN:n mukaan uhrien kädet ja jalat oli sidottu.

Poliisi on jatkanut tutkimuksia intensiivisesti ja maanantain päätteeksi tapauksen johdosta otettiin kiinni mies murhista epäiltynä. Asiasta kertoo muun muassa The Indian Express. 

Miehen hallusta löydettiin poliisin mukaan uhreille kuuluneita pankkikortteja ja käteistä.

Poliisi epäilee miehen tarjonneen taiteilijalle tietoja tämän entisestä aviomiehestä ja ehdottaneen tapaamista.  Upadhyaylla oli avioero ja lakiasioita selvittelyssä niin ikään taiteilijana toimivan ex-miehensä kanssa.

Ilmeisesti Upadhyay oli suostunut tapaamiseen asianajajansa seurassa.

Hema Upadhyay on maailmankuulu nykytaiteilija, jonka töitä oli esillä Tennispalatsissa vuonna 2011. 

Taidemaailma on surrut tapausta sosiaalisessa mediassa:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.