Taidevandaalit töhrivät presidentin sukuelimen

Kaksi miestä on pidätetty heidän sotkettuaan Etelä-Afrikan presidenttiä esittävän maalauksen johannesburgilaisessa galleriassa.

Taiteilija Brett Murrayn maalauksessa presidentti Jacob Zuma esitetään sukuelimineen asennossa, joka on tuttu monista Lenininiä esittävistä maalauksista. Murrayn maalauksen on sanottu viittaavaan presidentti Zuman maineeseen naistenmiehenä.

Miehet ehtivät töhriä Keihäs-nimisen maalauksen punaisella ja mustalla värillä, ennen kuin gallerian henkilökunta ja vartijat ehtivät väliin. Silminnäkijät ovat tunnistaneet toisen miehistä yliopiston professoriksi.

Murrayn maalaus oli ollut galleriassa esillä jo lähes viikon, kun valtapuolue ANC tuomitsi sen loukkaavana ja herjaavana. Maalaus töhrittiin samaan aikaan, kun oikeus käsitteli ANC:n vaatimusta sen poistamiseksi näyttelystä.

Taiteilija Brett Murray on The Guardian-lehden mukaan sanonut aiemmin, ettei hän ole koskaan halunnut loukata ketään. Keihäs-teos on hänen mukaan huumorin sävyttämää satiiria poliittisesta vallasta ja patriarkaalisuudesta.

Töhritty teos oli osa laajaa näyttelykokonaisuutta nimeltään Hail to the Thief II (Tervehdys varkaalle II).

(MTV3 - AP - Reuters - The Guardian)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.