Taiwan kehotti Kiinaa maltillisuuteen vaalien aattona

Taiwan kehotti tänään Kiinaa "osoittamaan pidättyvyyttä" Taiwanissa huommena järjestettävien presidentinvaalien yhteydessä.

Taiwanin vaalit

Vaalit saattavat päättää kansallismielisen Kuomintang-puolueen yli 50 vuotta jatkuneen valtakauden. Tunnelma oli Taiwanissa jännittynyt Kiinan aiemmin tällä viikolla esittämien uhkausten jälkeen. Kiinan pääministerin Zhu Rongjin mukaan Demokraattisen edistyspuolueen ehdokkaan Chen Shui-bianin voitto saattaisi johtaa nopeaan ja kiivaaseen reaktioon Kiinalta - jo muutaman tunnin sisällä.

Oppositiossa oleva edistyspuolue on ajanut avoimesti Taiwanin itsenäisyyttä. Chen on kuitenkin ottanut viime aikoina etäisyyttä puolueen kantaan.

-Jos minut valitaan presidentiksi, en enää osallistu mihinkään Demokraattisen edistyspuolueen toimintaan, Chen vakuutti kuulijoilleen eteläisessä Tainanin kaupungissa. Vaalien kolme tasavahvaa ehdokasta, Chen, Kuomintang-puolueen ehdokas Lien Chan ja riippumaton James Soong, viimeistelivät tänään vaalikampanjoitaan kiertelemällä kuumeisesti kaupungista toiseen.

Viimeksi julkistetun mielipidemittauksen mukaan kolme pääehdokasta ovat kaikki suunnilleen samoissa lukemissa. Sadattuhannet taiwanilaiset osallistuivat vaaleihin liittyviin kampanjatilaisuuksiin. Vielä myöhään perjantaina paikallista aikaan pääkaupungin Taipein stadionit olivat täynnä eri puolueiden hurraavia ja torvia toitottavia kannattajia.

Lien Chan muistutti omassa tilaisuudessaan äänestäjiä siitä, että Taiwanista on kansallismielisten valtakauden aikana kehittynyt yksi maailman vauraimpia talouksia. Riippumattomien ehdokas Soong on tuonut itsensä esille ehdokkaana, joka parhaiten kykenisi lämmittämään suhteita manner-Kiinaan.

Taiwanin vaalit

Kukaan ehdokkaista ei kuitenkaan hyväksy Kiinan yhdistymisehdotuksia. Taiwanin viranomaiset kertoivat perjantaina, että maan asevoimat ovat korotetussa valmiustilassa vaalien aikana. Myös Kiina on sanonut, että sen armeija on valmiustilassa vaalien aikana siltä varalta, että itsenäisyyspyrkimykset vahvistuvat Taiwanissa.

Neljä vuotta sitten Taiwanissa järjestetyt presidentinvaalit johtivat kansainvälisen kriisin uhkaan, kun Kiina järjesti sotaharjoitukset Taiwanin lähivesillä ja Yhdysvallat lähetti sota-aluksia alueelle. Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen sanoi tänään Tokiossa, ettei ole näkyvissä mitään merkkejä siitä, että Kiina valmistelisi hyökkäystä Taiwaniin. Cohen varoitti samalla Kiinaa ryhtymästä voimatoimiin.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.