”Takuita turvallisuudesta ei ole” – Punainen Risti ei pääse tarkistamaan rajan yli tulleita venäläisrekkoja

Venäläismedian mukaan Ukrainan rajan yli on tullut lähes sata venäläistä avustusrekkaa. Rekat ovat tulleet rajan yli alueelta, joka on kapinallisjoukkojen hallussa.

Rekkasaattueen määränpääksi on kerrottu Itä-Ukrainan Luhanskin kaupunki, jonne on tarkoitus toimittaa humanitaarista apua.

MTV Uutisten Kiovasta tavoittama SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi totesi, ettei Punainen Risti ole mukana tarkistamassa kyseistä autosaattuetta.

– Olemme luvanneet auttaa, kun meillä on molempien osapuolten lupa. Sellainen oli Ukrainalta, mutta nyt maa sanoo, että rekat ovat tulleet ilman hyväksyntää yli.

Löövi sanoi myös, että Luhanskin alueella on ollut voimakasta tulitusta. Punaisen Ristin työntekijät eivät ole saaneet turvatakuita avustustyötä varten.

– Ukrainan viranomaiset tai Punainen Risti eivät ole tarkistaneet rekkojen lastia siten kuin alun perin sovittiin, Löövi kertoo.

– Luhanskiin lähetettiin avustusjakeluja varten lisää työntekijöitä. Humanitaarinen operaatio onnistuisi, kun vaan saadaan riittävästi takeita työntekijöiden turvallisuudesta ja molemmat valtiot pääsevät yksimielisyyteen.

Yksimielisyyteen on kuitenkin matkaa, sillä Ukrainan turvallisuusviranomaiset ovat tuominnut rajan ylityksen hyökkäykseksi ja kansainvälisten periaatteiden vastaiseksi.

Venäjä puolestaan vetosi siihen, että humanitaarisella avulla on kiire.

Avustustyöntekijöitä ei uhkailla

Löövin mukaan kriisiosapuolet ovat suhtautuneet Ukrainassa toimiviin Punaisen Ristin työntekijöihin ymmärtävästi.

– Tähän mennessä ei ole ollut ongelmia. Silloin kun levottomuudet alkoivat Maidanilla, Ukrainan Punaisen Ristin työntekijä loukkaantui. Silloin tapahtui häirintää ja lievää väkivaltaa, mutta siitä päästiin aika pian eroon. Sen jälkeen avustustyöntekijät ovat saaneet olla aika lailla rauhassa.

– Tietenkään alueella ei ole ollut helppo päästä toimimaan ja neuvotteluja on pitänyt käydä paljon. Mutta siinä on toimittu kuitenkin kansainvälisen oikeuden mukaisesti, Löövi totesi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.