Mainos

Taleban kehottaa oppositiota antautumaan

Afganistania hallitseva Taleban-liike kehottaa oppositiota antautumaan samalla kun uusia taisteluja puhkesi maan pohjoisosassa.

Talebanin johtaja Mohammad Omar lupasi armahduksen niille, jotka kääntyvät kannattamaan hänen islamilaista valtiotaan. Oppositiossa jatkavia kohdellaan hänen mukaansa kapinallisina.

Taleban aloitti viime viikolla uuden hyökkäyksen viimeistä merkittävää vastustajaansa, Ahmad Shah Masoodia ja hänen joukkojaan vastaan. Taistelujen kerrottiin tänään jatkuvan noin sata kilometriä Kabulista pohjoiseen, ja Taleban kertoi saavuttaneensa uusia voittoja pohjoisessa Kunduzin maakunnassa.

Masoodin johtama oppositio on syyttänyt Talebania satojentuhansien ihmisten ajamisesta kodeistaan Talebanin viime päivinä valtaamilla alueilla. Mohammad Omar sanoi kuitenkin, että Taleban on ainoastaan kehottanut ihmisiä lähtemään turvallisempiin paikkoihin ja välttämään näin alueella riehuvat taistelut.

Omarin mukaan Talebanin ainoa päämäärä on saada islamilainen laki voimaan koko Afganistanissa. Ennen tuoreimpia taisteluja Talebanilla oli hallussaan 90 prosenttia Afganistanin alueesta. Ääri-islamilainen liike valtasi pääkaupungin Kabulin vajaat kolme vuotta sitten.
(STT-Reuters-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.