Tältä näyttää kasvojensiirron kokenut mies

Maailman ensimmäisen täydellisen kasvojensiirron läpikäynyt mies on astunut julkisuuteen. 31-vuotias espanjalainen antoi tänään ensimmäisen televisiohaastattelun leikkauksensa jälkeen.

- Ystävät, haluan kiittää leikkauksen järjestelijöitä, koko leikkaushenkilöstöä, luovuttajan omaisia ja ennen kaikkea koko perhettäni, joka on tukenut minua, "Oscariksi" nimetty mies kertoi.

Haastattelu oli tehty hetkeä ennen kuin Oscar lähti Barcelonassa sijaitsevasta sairaalasta. Miehen puhe oli edelleen vaivalloista, hän ei kyennyt sulkemaan suutaan ja kasvot olivat turvonneet.

Oscar oli peittänyt kaulassaan olevat arvet huivilla ja kammannut hiuksensa otsassa olevien arpien eteen. Lääkäreiden mukaan arpien on määrä hävitä täysin ajan myötä.

Oscar menetti suuren osan kasvoistaan ampumisonnettomuudessa viisi vuotta sitten. Turman takia hän ei pystynyt nielemään, hengittämään tai puhumaan normaalisti.

Noin 30 asiantuntijasta koostunut leikkaushenkilöstö teki kasvojensiirron 20. maaliskuuta. 24 tuntia kestäneen operaation aikana mies sai uudet kasvolihakset, ihon, nenän, huulet, leuan, hampaat, kitalaen ja poskipäät.

- Oscar paranee pikkuhiljaa. Hänellä on kuitenkin edessään vielä pitkä matka siihen, että puhe on samanlaista kuin ennen onnettomuutta, sanoo siirtoleikkausta johtanut Joan Pere Barret.

Osittaisia kasvojensiirtoja on tehty kaikkiaan 11 potilaalle, muun muassa Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa. Oscar oli kuitenkin ensimmäinen ihminen, joka on saanut kokonaan uudet kasvot.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.