Tanskalaisen äidin riipaiseva kertomus: Isis vei lapseni – "En voinut tietää"

Karolina Dam menetti poikansa Isisille. Hautaa ei ole, on vain Facebookin kautta saatu tieto kohtalosta. 

18-vuotias Lukas katosi ja lähti ilmeisesti Syyriaan toukokuussa 2014 oltuaan useamman vuoden kiinnostunut islamista. Viimeisen kerran hän viestitti äidilleen vuosi sitten marraskuussa. 

Puolisen vuotta viestittelyn jälkeen äiti sai vieraakseen poikansa muslimiystävän. Polveilevan keskustelun aikana Karolina Dam ymmärsi, että Lukas on kuollut. Myöhemmin samana päivänä hän sai linkin Facebook-ryhmään, jossa hän sai vahvistuksen poikansa kohtalosta. 

Tämä on Isis-äidin tarina. 

Murrun jokaisena päivänä

"Siitä ei ole vielä ihan täyttä vuotta. Vuosipäivä on 26.12. En tiedä, miten olen pärjännyt. Tuntuu, että kuolemasta on kulunut vain kuukausi, koska olen ollut niin kiireinen. Olen yrittänyt rakentavasti pysäyttää kaikkea meneillään olevaa. Olen yrittänyt saada median, poliitikot ja viranomaiset tietoisiksi siitä, mitä on tekeillään. Vieläkin murrun joka päivä. Näen painajaisia jokaikisenä yönä. 

Mutta olen vielä täällä, en ole tappanut itseäni. Täytyy ymmärtää, että kun käy läpi jotain näin pelottavaa, inhottavaa – sain tietää, että poikani elää kaksoiselämää – se tuhoaa ihmisen, se tuhoaa koko perheen.

Minusta ei ole tärkeää, mistä nämä lapset tulevat. Lapset voivat olla ongelmaisia eri tavoin – rikkonaisista perheistä, heidän vanhempansa voivat olla kuolleita, eronneita, työttömiä tai heikosti koulutettuja. Jotkut voivat ajatella, että työtarjoukset tai työelämä eivät ole sitä, mitä he ovat luulleet sen olevan. 

Mutta jotkut näistä lapsista ovat oikeasti olleet hyvin koulutettuja ja hyvästä ympäristöstä. Tämä voi tapahtua kenelle tahansa. 

Mutta jotain yhdistäviä tekijöitä on: kaikki he ovat halunneet olla mukana jossain suuremmassa. Ja kaikki he ovat käyneet läpi teini-ikää, jolloin heillä on täsmälleen samoja kysymyksiä kuin meillä oli sen ikäisenä. Mikä minusta tulee? Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on minun tarkoitukseni ja päämääräni?

Tämä ei ainoastaan tapahdu lapsille, jotka ovat herkkiä ja haavoittuvaisia. Yhden tutkimuksen mukaan 40 prosentilla lapsia, joita he värvää, on Asperger. He siis myös tietoisesti tähtäävät tiettyihin ryhmiin.

Kuten sanoin, osalla lapsista on ollut erinomainen työpaikka ja hyvä koulutus. Kaikki värvätyt eivät suinkaan mene Syyriaan tai Irakiin, vaan näitä hyvin koulutettuja käytetään usein myös muiden värväämiseen. 

Syytänkö itseäni?

En voi syyttää itseäni. Poikani eli kaksoiselämää. Minulla ei ollut missään vaiheessa, minään hetkenä mahdollisuutta nähdä, mitä tuleman pitää. Aikuiset miehet opastavat värvättyjä kaksoiselämän elämisessä; miten tulee reagoida ja toimia, kun on oman perheensä kanssa. 

Värvätyt nuoret eivät puhu tietenkään mitään. He ovat hyvin salaperäisiä kaikesta, mutta käyttäytyvät myös siten, miten normaali teini-ikäinen käyttäytyy.

Koska en ole muslimi, en tiennyt, että hänen housunsa – jos hän siis käärii lahkeet nilkkojen yläpuolelle – että se on ”oikea” tapa pitää vaatetta yllä jyrkän islamintulkinnan mukaan (salafismi). En voinut tietää.

Ajattelin poikani itse etsivän sen polun, jota haluaa kulkea. Minusta minun tehtäväni äitinä ei ole sekaantua lapseni uskonnolliseen valintaan. Olen ajatellut, että lapseni voivat valita uskontonsa itse. Mutta nyt kun tiedän, kehotan vanhempia taistelemaan.

Olkaa varuillanne, poikanne ja tyttärenne eivät kykene näkemään seurauksia, ja he eivät välttämättä osaa erottaa hyviä ja pahoja ihmisiä toisistaan. Ja kun puhun pahoista ihmisistä, tarkoitan äärislamisteja, jotka pettävät lapsemme ja työntävät heidät tähän taisteluun, jota he eivät voi koskaan voittaa.

He tekevät kaikkensa saadakseen lapsemme mukaan taistelemaan vain oman päämääränsä saavuttamiseksi. He tekevät kaikkensa saadakseen lapsemme riveihinsä ja pitävät heidät koukussa ideologiaansa niin kauan kuin mahdollista.

Hylkäävätkö läheiset, miten käy työpaikan?

Viikko sen jälkeen kun sain kuulla, että poikani ei ole ainoastaan kuollut, vaan että hän on Syyriassa ja on Isisin jäsen, olin yhteydessä Politiken-lehden toimittajaan ja viikon sisällä ryhdyimme kirjoittamaan artikkelia.

Minun täytyi saada kertoa, mitä oikein on meneillään. Sain tietää niin paljon käsittämättömiä asioita. Enkä ainoastaan pojastani, vaan sain oppia myös sen, miten viranomaiset toimivat, miten ihmiset ajattelevat ja miten media osoittaa välillä väärään suuntaan.

Olen väsynyt kuulemaan, että muslimit ovat terroristeja. Olen väsynyt siihen, että tositarinat eivät tule ilmi. Jos olisin tiennyt, mitä pojalleni oli tapahtumassa, olisin puhunut medialle jo kauan, kauan sitten.

Koska nyt tiedän, että viranomaiset eivät pysty katsomaan kenenkään perään. He eivät pysty auttamaan eivätkä suojelemaan sinua. Vanhemmat käyvät nämä asiat läpi yksin. 

Uskalsin astua julkisuuteen

Toin kasvoni julkisuuteen maaliskuun 22. päivänä. Tätä ei voi ottaa kevysti, ja ulostulolla on valtavia seurauksia: saattaa saada uhkauksia, ihmiset kieltävät sinut, perheenjäsenet lähtevät. 

Miten naapurit suhtautuvat? Työpaikalla? Voinko enää kävellä kadulla? Menin ensimmäistä kertaa julkisuuteen tämän asian kanssa nimettömänä ja kasvottomana jo tammikuussa, silloin palaute oli erittäin ilkeää.

Kommentit olivat vihaisia. Jotkut sanoivat: ”Toivottavasti poikasi mätänee sinne minne ansaitseekin mädäntyä”,  ”Terrioristeja ei tarvitse tuoda takaisin”, ”Äidin ei olisi pitänyt opettaa pojalle islamia”.

Palaute tuli tietämättömiltä ihmisiltä, jotka eivät ymmärtäneet mitään. Kun menin kasvoillani julkisuuteen, teimme videohaastattelun koko tarinasta. Sen jälkeen kommentit lähes loppuivat. 

Ihmiset näkivät, että olen valkoinen, en ole muslimi ja silloin he ikään kuin avasivat silmänsä: näin voi tapahtua kenelle tahansa, vaikka naapurillesi. Jotkut harvat kommentit olivat pahoja, mutta ne eivät enää vaikuttaneet minuun, koska tiedän tarinani ja tiedän, mitä olen yrittänyt tehdä ennen hänen lähtöään saadakseni apua.

Olen saanut paljon rakkautta tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat surullisia. Siitä saan voimaa tehdä tätä. Heitä on jäänyt askarruttamaan, mitä viranomaiset ja media eivät kerro. 

Haluaisin jotakin muuta kuin Facebook-todisteen

Kun saimme tietää poikani kuolemasta, meihin otettiin yhteyttä Tanskan ulkoministeriöstä ja menimme tapaamiseen. Meidän annettiin ymmärtää, että olimme ainoita Tanskassa, jotka ovat käyneet tämän läpi.

He eivät tienneet, miten reagoida. He sanoivat minulle, että voisimme olla yhteydessä Tanskan Punaiseen Ristiin, jonka kautta saisimme olla yhteydessä Turkin Punaiseen Ristiin. He voisivat yrittää löytää poikani ruumiin. Vähän myöhemmin minulle selvisi, että se oli vain huono tekosyy.

Turkissa kurdit eivät välitä Isis-ruumiista, eivät he heitä etsi. Hehän haluavat kaikkien Isisiin kuuluvien kuolevan. Tästä ei siis ollut mitään apua. Mutta vanhempana tämä oli ainoa apuni. Joka viikko soitin samalle ihmiselle uudelleen, että onko mitään tietoa tullut.

Hän tuntui yllättyvän siitä, että jaksoin soittaa kerta toisensa jälkeen. Että halusin kuolemalle vahvistuksen, jonkin kuolintodistuksen. Sillä ainoa todiste, jonka sain, oli Facebook-päivitys, joka kertoi pojastani tulleen marttyyrin. 

Viranomaisille se ei riitä. Nyt aion taistella oikeudessa, että saisin edes jonkinlaisen ”oletettavasti kuollut” -todistuksen, jotta voin sulkea hänen pankkitilinsä ja Facebook-sivustonsa, jotta Isis ei voi värvätä ainakaan sitä kautta ketään tai käyttää hänen rahojaan.

Tämä on sairasta. Vanhemmat eivät ainoastaan menetä lastaan pahalle järjestölle, joka tappaa perheitä ympäri maailmaa, vaan lopulta myös viranomaiset jättävät sinut täysin yksin.

Kriisiapua vasta kahden viikon kuluttua

Minut hyväksyttiin Isisin Facebook-ryhmään eräänä maanantaina klo 1.22. Tanskan turvallisuuspoliisin ja viranomaisten on ollut pakko tietää siitä. Tietenkin he tiesivät. Kukaan ei kuitenkaan ajatellut, että lähetetään kriisipsykologi tälle äidille, sillä hän tulee pian löytämään sydäntäsärkevän tiedon pojastaan. Kukaan ei tullut.

Sain kriisiapua 14 vuorokauden kuluttua tapahtuneesta. Tämä on erittäin huonoa hoitoa viranomaisilta riippumatta siitä, mitä lapsesi on tehnyt.

He eivät tienneet, oliko Isis tappanut hänet. Oliko hän Turkissa vai Syyriassa. Ulkoministeriö sanoi auttavansa lapseni ruumiin etsimisessä ja kotiin tuomisessa. Parin viikon kuluttua he sitten sanoivatkin, että minun on maksettava itse, eivätkä he auta.

Tähän päivään mennessä ei salainen palvelu ole ollut minuun yhteydessä. Luulisi, että Tanskan poliisi haluaisi tietää, mitä minä tiedän! Kaikki tieto, mitä minulla on, on Syyrian taistelijoilta ja Isisin kannattajilta Englannista ja Tanskasta. 

Tulen aina olemaan kahden pojan äiti

Tämä kaikki vainoaa minua ja toista poikaani. Jokainen perheenjäsen on joutunut uuteen rooliin. Tulen aina olemaan kahden pojan äiti, mutta vain yksi heistä elää. 

Tiedän, että toisesta pojastani ei voi koskaan tulla muslimi. Niitä haasteita ei tule olemaan, mutta ei tällä tapahtumalla muutenkaan ollut mitään tekemistä islamin kanssa. Minusta Isis on lahko, joka manipuloi uskonnon avulla. Manipuloi meidän poikiamme ja tyttäriämme.

He tulevat kuvioon mukaan siinä iässä, kun manipulointi on helppoa. He tietävät, että näillä tytöillä ja pojilla on hurja into, jos heidät vaan onnistuu aivopesemään. Tällä kaikella ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Jos nuorempi poikani haluaisi tulla muslimiksi, tietäisin nyt, mitä asioita tarkkailla. Veisin hänet imaamin luokse henkilökohtaisesti joka ainoa viikko ja istuisin siellä ja varmistaisin, että hän puhuu oikeiden imaamien kanssa, ei väärien. Isis ei enää tulisi saamaan lastani, se on varma.

Jos on vanhempia, jotka ajattelevat että jotain on pielessä, heidän on toimittava. He voivat olla yhteydessä ”Sons and Daughters Of the World” -yhteisöön, jota ylläpidän, tai Mothers for Life -yhteisöön, joka on maailmanlaajuinen organisaatio. Heidän ei pidä olla peloissaan.

On parempi toimia ennen kuin on myöhäistä. Kun lapsi puhuu lähdöstä tai on varannut lentolipun, on jo liian myöhäistä. 

Radikalisoituminen ei tule yhdessä yössä, vaan kestää vuosia ennen kuin he lähtevät. Vaikka he eivät lähtisikään, terrori voi tapahtua myös kotimaassa. Meillä on lapsia, jotka ovat hyvin päämäärätietoisia ja jopa vihaisia. Jotkut haluavat rakentaa uuden kalifaatin ja tästä meidän on oltava tietoisia. 

Se, mitä kalifaatti heille tarjoaa, on mahdollisuus rakentaa uutta maailmaa. He haluavat olla hyviä ihmisiä, he haluavat tehdä oikein ja haluavat auttaa toisia ja tästä meidän olisi syytä olla ylpeitä.

Mutta meidän on etsittävä heille toinen keino toimia, ei menemällä pyhään sotaan. Oikea jihad ei ole miekalla taistelemista, oikea jihad on se, että yrittää olla paras mahdollinen ihminen, tehdä työtä yhteisön eteen, saada koulutus, jotta voi auttaa muita ja pitää huolta isästä ja äidistä."

Poikansa Syyrissa menettäneistä äideistä raportoi laajasti aiemmin Huffington Post. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.