Tässä on Ruotsin uusi pääministeri

Ruotsissa sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven kertoo olevansa valmis luomaan maahan uuden hallituksen.

Löfven sanoo aloittavansa koalitioneuvottelut ympäristöpuolueen kanssa, mutta keskustelevansa myös muiden puolueiden kanssa.  
Löfven sanoo, ettei tee minkäänlaista yhteistyötä äärioikeiston kanssa.  

Maahanmuuttovastainen ruotsidemokraatit sai lähes 13 prosentin äänisaaliin, ja puolue yli kaksinkertaisti viime vaalien kannatuksen.

– Me olemme nyt kuninkaantekijöitä. He (muut puolueet) eivät voi olla huomioimatta meitä, kuten he tekivät neljä edellistä vuotta, Ruotsidemokraattien johtaja Jimmie Åkesson sanoi.  

Löfven on eri mieltä. 

– Muistakaa, että 87 prosenttia ruotsalaisista ei äänestänyt heitä. Saamme voimakkaan hallituksen, joka ei ole riippuvainen ruotsidemokraateista.

Löfvenin mukaan Ruotsilla on edessään isot haasteet muun muassa korkean työttömyyden ja laskevien koulutulosten vuoksi.   

– Olemme vakavassa tilanteessa. Meillä on tuhansia työttömiä. Koulutuloksemme laskevat enemmän kuin missään OECD-maassa. Ruotsi on vastannut, että tarvitsemme muutoksen, hän sanoi.  

Pääministeri Fredrik Reinfeldt on ilmoittanut, että hän jättää hallituksensa eronpyynnön tänään. Kokoomuksen puolueenjohtajana toimiva Reinfeldt kertoo myös jättävänsä puolueensa puheenjohtajan paikan ensi keväänä. Kokoomus on eroavan hallituksen suurin puolue.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.