Tässäkö nuoruudenlähde - "mullistaa Alzheimerin ja sydäntautien hoidon"

Amerikkalaisissa Harvardin ja Stanfordin yliopistoissa on tehty rinnakkaisia tutkimuksia, joiden mukaan nuorten hiirien veri nuorentaa vanhempien hiirien aivoja ja lihaksia. New York Timesissa asiantuntijat uskovat, että löytö saattaa olla käänteentekevä monien sairauksien hoidossa. 

- Olen todella innoissani. Nämä tulokset saattavat muuttaa kaiken, arvioi neurologian professori Rudolph Tanzi Harvardin yliopistosta.

Jo 50-luvulla Cornellin yliopistossa tutkittiin nuorten ja vanhempien rottien veren sekoittamisen vaikutusta. Tuolloin selvisi, että nuorempaa verta saaneiden rottien rusto oli selvästi ikäistään nuoremman näköistä.

Sittemmin tutkimuksissa selvisi, että kantasoluilla on elintärkeä rooli kudoksen elikaaressa. Kun ihminen vanhenee, kantasolujen toiminta vähitellen hyytyy.

2000-luvun alussa tiedemiehet oivalsivat, etteivät kantasolut kuolleet vanhetessaan, vaan niiden hyytyminen johtui kehon lähettämistä viesteistä.

Stanfordin yliopistot tutkijaryhmä jatkoi tässä vaiheessa tutkimuksia 50-luvun löydösten pohjalta ja huomasi, että vanhojen hiirien lihakset elpyivät nuorten hiirien tahdissa. Toisaalta nuoret hiiret, jotka saivat vanhaa verta, vanhenivat ennenaikaisesti.

GDF11-proteiini avainroolissa

Tutkijaryhmän jäsen jatkoi sittemmin tutkimusta Harvardissa uuden ryhmän kanssa ja havaitsi proteiini GDF11:n merkittävän roolin. Nuorilla hiirillä oli proteiiniä paljon, vanhoilla vähän. 

Tutkijat ruiskuttivat vanhoihin hiiriin GDF11:ta ja havaitsivat, että proteiini elvytti niiden kantasolujen toimintaa tehden niistä vahvempia ja kestävämpiä.

Tutkimus jatkui myös Stanfordissa. Tutkijat huomasivat, että nuorten hiirien veri muokkasi vanhojen hiirien aivoja. Niiden aivotursossa syntyi valtava määrä uusia hermosoluja.

Nyt näiden tutkimusten pohjalta on julkaistu tieteelliset artikkelit, jotka asiantuntijat ovat ottaneet innostuneena vastaan.

Neurotutkimukseen erikoistuneen Cleveland Clinicin johtaja Richard M. Ransohoff toivoo, että seuraavaksi aletaan tutkia ihmiskehon versiota GDF11-proteiinista.

Jos tutkimus etenee toivotusti, se tuo käänteen kaikkeen lääkintään.

-  Sen sijaan, että ottaisimme lääkkeen sydämen vuoksi, toisen lääkkeen lihaksia varten ja kolmannen aivoille, saattaisimme pärjätä yhdellä, joka toimii kaikkeen, Harvardin tutkimuksia johtanut tohtori Amy J. Wagers visioi New York Timesissa.

Vaan ei jotain hyvää, ettei vähän pahaakin: kantasolujen herättäminen voi johtaa niiden kontroilloimattomaan lisääntymiseen. 

Professori Irina M. Conboy Kalifornian yliopistosta varoittaakin, että tuleva hoito saattaa lisätä syöpäriskiä dramaattisesti 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.