Thaimaan lipun väreissä koreileva taistelukala kaupattiin huikeaan hintaan

Harvinainen Thaimaan lipun väreissä koreileva betta splendens, eli tuttavallisemmin taistelukala kaupattiin ennätykselliseen 53 500 bahtin, eli noin 1400 euron hintaan verkkohuutokaupassa torstaina, uutistoimisto AP kertoo.

Kyseessä on uutistoimiston mukaan suurin taistelukalasta koskaan maksettu summa.

Sinisiä, punaisia ja valkoisia suomuja kantava kala nousi välittömästi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa kun kalan kasvattaja Kachen Worachai julkaisi siitä kuvia Facebookissa.

40-vuotias kaloja harrastuksenaan kasvattava Kachen kertoi uutistoimisto AP:lle arvioineensa kalan kauppahinnan jäävän vain muutamaan tuhanteen bahtiin, eli joihinkin kymmeniin euroihin.

Miehen yllätykseksi kalasta huutokaupassa kilpailleet ostajat olivat kuitenkin nostaneet kalan hinnan kymmeniin tuhansiin bahteihin siitä huolimatta, että sen lähtöhinta oli vain vaivaiset 99 bahtia (noin 2,5 euroa).

Uutistoimisto AP:n mukaan taistelukaloja on pyritty jalostamaan Thaimaan lipun värisiksi jo aiemmin. Kachen on kuitenkin tähän mennessä ainoa siinä lähes täydellisesti onnistunut.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.