Theresa May – tuleeko hänestä seuraava Margaret Thatcher? "Olen mielestäni paras pääministeriksi"

Euroopan unionissa pysymisen puolesta kampanjoinut Theresa May on mielipidetiedusteluiden mukaan selvä ennakkosuosikki konservatiivien uudeksi puheenjohtajaksi ja samalla Britannian uudeksi pääministeriksi.

Vaikka Theresa May on ilmoittanut olevansa EU:ssa pysymisen kannalla, hän ei kuitenkaan esiintynyt kampanjoinnin aikana erityisen äänekkäästi.

Unelmatyössä

Anglikaanipapin tyttäreksi vuonna 1956 syntynyt Theresa May valittiin Britannian parlamenttiin vuonna 1997, vuodesta 2010 saakka hän on ollut Britannian sisäministeri.

Ensimmäisenä lakialoitteenaan rautarouva Margaret Thatcherin henkisenä perillisenä pidetty May esitti, että maan väestörekisteri tuhottaisiin ja henkilökorttien käyttöönotto peruutettaisiin. Aloite ei ole edennyt.

May on myös ilmoittanut haluavansa heittää Britanniasta ulos vastavalmistuneet ulkomaalaiset opiskelijat. Nyt Britanniaan saapuu vuosittain 150 000 ulkomaalaista opiskelijaa. Kolmasosa heistä palaa kotiin.  

Vuonna 2014 puheenjohtajakilvan suosikista tuli Britannian pisimpään virassa ollut sisäministeri 50 vuoteen. Vuosina 2010-2012 May oli myös tasa-arvosta vastaava ministeri (Minister for Women and Equality).

Ennen poliitikon uraansa muun muassa Englannin pankissa työskennellyt May on todennut tienneensä jo 12-vuotiaana, että hän haluaa poliitikoksi. Oxfordin yliopistossa maantiedettä opiskellut May on ollut naimisissa pankkiirimiehensä Philip John Mayn kanssa vuodesta 1980.

Lapsettomuudesta tuskaa

Pariskunnalla ei ole lapsia ja May on kertonut, että taustalla on terveydelliset syyt. Vuonna 2012 May antoi The Telegraphille tunteikkaan haastattelun, jossa hän kertoi kokeneensa lapsettomuuden takia tuskaa:

– Katsot koko ajan perheitä ja näet, että heillä on jotain mitä sinulla ei ole, May sanoi.

Harrastuksikseen muun muassa kävelemisen ja kokkailun ilmoittavalla Maylla todettiin tyypin 1 diabetes vuonna 2012. May on todennut tuoneensa sairauden julki osittain sen takia, että hän laihtui tuohon aikaan paljon ja julkisuudessa arveltiin, että painonpudotus olisi osa valmistautumista konservatiivipuolueen johtajakilpaan. Todellisuudessa sairaus selitti osan laihtumisesta, vaikka May oli myös aloittanut terveellisemmät elämäntavat ennen kuin sai kuulla sairaudestaan.

Britannian nykyinen pääministeri David Cameron ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästään sen jälkeen, kun Britannia päätti kansanäänestyksessä erota Euroopan unionista. Konservatiivipuolue on ilmoittanut, että uusi puheenjohtaja valitaan 9. syyskuuta mennessä.

Suosikkiehdokkaan omin sanoin:

– Olen Theresa May. Olen mielestäni paras henkilö pääministerin tehtävään.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.