Tiananmenin verilöylystä 11 vuotta

Kymmenettuhannet ihmiset ottivat osaa Tiananmenin aukion tapahtumien muistoksi järjestettyyn kynttiläkulkueeseen ja mielenosoitukseen Hongkongissa tänään illalla. Tänään oli Tiananmenin verilöylyn 11. vuosipäivä.

Kiinan lippuja

Järjestäjien mukaan osanottajia oli yli 40 000. Määrä on huomattavasti pienempi kuin viime vuonna, jolloin osanottajia oli arviolta 70 000. Tämänvuotisen tapahtuman tunnuksena oli "demokratian soihdun kuljettaminen".

Järjestäjien mukaan tarkoituksena on saada nuori sukupolvi tietoisemmaksi Kiinan demokraattisesta kehityksestä ja sen historiasta.
-Voimakkaan poliittisen painostuksen vuoksi jotkut ihmiset ovat hiljaa vetäytyneet liikkeestä, joidenkin kuuma veri on kylmennyt ja jotkut ovat jopa pettäneet omatuntonsa ja alkaneet puolustaa joukkomurhaa, sanottiin järjestäjien lausunnossa.
-Sillä ei ole väliä, kuinka monet ihmiset osallistuvat kulkueeseen. Me tulemme aina jatkamaan kesäkuun 4. päivän muistelemista, vakuutti Lee Cheuk-yan, Kiinan demokraattista ja isänmaallista muutosta tukevan liiton tiedottaja. Liitto järjesti vuosipäivän tapahtumat Hongkongissa.

Kiinassa syömälakkoja

Mielenosoittajien kantamissa julisteissa vaadittiin kommunistisen puolueen yksinvallan lopettamista Kiinassa ja Tiananmenin aukion tapahtumista vastuussa olevien tuomista oikeuden eteen. Kiinassa 50 toisinajattelijaa eri puolilla maata aloitti tänään vuorokauden mittaisen nälkälakon Tiananmenin tapahtumien muistoksi.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan viranomaiset pidättivät päivän aikana kymmeniä aktivisteja ympäri maata ja estivät tunnettuja toisinajattelijoita kokoontumasta yhteen.

Satoja, joidenkin arvioiden mukaan jopa tuhansia, opiskelijoita sai surmansa 11 vuotta sitten kun Kiinan hallitus lähetti panssarivaunuja murskaamaan aseistamattomien opiskelijoiden demokratiamielenosoitukset Tiananmenin aukiolla. Kiinan mukaan kyseessä oli "vastavallankumouksellinen kapina".
(STT-Reuters-AFP-AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.