Tilanne kärjistyi Valko-Venäjällä - Hallintorakennuksen ovia rikottu

Valko-Venäjällä presidentti Aleksandr Lukashenkon vastaiset mielenosoitukset ovat kärjistyneet. Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään vaalivilppiä vastaan. Ovensuukyselyjen mukaan presidentti Lukashenko on saanut yli 70 prosenttia päivällä järjestettyjen presidentinvaalien äänistä.

Mielenosoittajat ovat yrittäneet päästä hallintorakennukseen Minskin keskustassa. Mielenosoittajat rikkoivat rakennuksen lasiovia. Mellakkapoliisit estivät mielenosoittajien etenemisen muodostamalla ihmisketjun rakennuksen eteen.

Mellakkapoliisin kerrotaan myös hyökänneen mielenosoittajien kimppuun pampuin. Satoja ihmisiä on pidätetty. Myös neljä opposition presidenttiehdokasta on pidätetty, kertovat presidenttiehdokkaiden edustajat.

Mellakkapoliisi hajotti jo aiemmin illalla kovin ottein opposition mielenosoituksen pääkaupungin Minskin keskusaukiolla. Opposition mukaan yksi loukkaantuneista oli presidenttiehdokas Vladimir Nekliajev, joka vietiin sairaalaan tajuttomana.

Lukashenko on hallinnut maata rautaisella otteella vuodesta 1994 lähtien. Häntä on sanottu Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi.

Lukashenkolla oli vaaleissa yhdeksän vastaehdokasta. Lukashenko oli kehottanut vastustajiaan pidättäytymään mielenosoituksista vaalipäivän päätteeksi. Mielenosoitusten vaikeuttamiseksi Minskin keskusaukiolle oli rakennettu suuri luistinrata.

(MTV3 - Reuters -AFP - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.