Mainos

Times Squaren yliajossa kuoli 18-vuotias turisti – pikkusisko loukkaantuneiden joukossa

New Yorkin Times Squarella tapahtuneessa yliajossa kuollut nuori nainen on tunnistettu. Hän on 18-vuotias opiskelija Alyssa Elsman.

Yksi kuoli ja 22 loukkaantui, kun henkilöauto kaahasi jalankulkijoiden päälle New Yorkin ydinkeskustassa Times Squarella eilen. Silminnäkijöiden mukaan auto oli ajanut ensin muuta liikennettä vastaan ja siitä jalkakäytävälle.

Yliajossa kuoli 18-vuotias michiganilainen yliopisto-opiskelija Alyssa Elsman. Brittilehti Telegraphin mukaan nainen oli tullut Michiganin Portagesta New Yorkiin lomamatkalle yhdessä perheensä ja ystävänsä kanssa.

Yliajossa loukkaantuneiden joukossa on Elsmanin 13-vuotias sisko, uutiskanava CBS kertoo. Uutiskanavan mukaan loukkaantuneista neljä on kriittisessä tilassa.

Turma-auton kuljettaja, 26-vuotias Richard Rojas, pidätettiin paikalta pian onnettomuuden jälkeen. Rojas on Yhdysvaltain laivaston veteraani.

Rojasta vastaan on nostettu syytteitä muun muassa taposta ja tapon yrityksistä, New Yorkin poliisi kertoi tiedotteessaan myöhään eilen. Miehen on määrä astella oikeuden eteen kuultavaksi tämän päivän aikana.

Jo aiemmin kaksi kertaa päihtyneenä auton ratista kiinni jäänyt Rojas oli onnettomuuden aikaan tiettävästi alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Uutistoimisto Reutersille nimettömänä puhuneen poliisilähteen mukaan miehen veressä ei kuitenkaan alustavien testien perusteella ollut alkoholia.

New Yorkin kaupungin pormestari on kertonut, että mikään tapahtuneessa ei viittaa terrorismiin. Uutistoimisto AP:lle nimettömänä puhuneet poliisit ovat kertoneet Rojasin kertoneen kuulleensa ääniä ennen onnettomuutta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.