Toimitusjohtajien usko maailmantalouden kasvuun hiipuu – Suomessa ollaan luottavaisempia

Toimitusjohtajien usko maailmantalouden kasvuun on hiipunut, selviää Davosin talousfoorumissa julkistetusta kansainvälisestä kyselystä.

Konsulttiyhtiö PwC:n tekemään tutkimukseen osallistui yli 1 300 toimitusjohtajaa 77 maasta.   

Kyselyn mukaan maailmantalouden kasvuun luottaa 37 prosenttia vastaajista, kun vuosi sitten kasvua povasi 44 prosenttia johtajista. Joka viides vastaajista arvioi maailmantalouden heikkenevän kuluvan vuoden aikana.  

Sen sijaan suurin osa johtajista on erittäin tai melko luottavaisia oman yrityksensä kasvunäkymiin.   

Suomesta tutkimukseen haastateltiin 40 toimitusjohtajaa suurimmista yrityksistä. He ovat ulkomaalaisia kollegoitaan luottavaisempia maailmantalouteen, lähes puolet uskoo sen paranevan ja puolet pysyvän ennallaan. Sen sijaan Suomen talouteen he eivät luota, lähes puolet uskoo sen supistuvan ja vain seitsemän prosenttia kohenevan.  

Suomalaisista toimitusjohtajista lähes puolet uskoo yrityksensä henkilöstömäärän vähenevän kuluvan vuoden aikana ja vain neljännes uskoo rekrytoivansa lisää työntekijöitä.  

Kansainvälisesti tilanne on päinvastainen. Puolet johtajista uskoo rekrytoivansa lisää henkilöstöä ja vain alle neljännes vähentävänsä henkilöstömäärää kuluvan vuoden aikana.  

– Kustannusten leikkausohjelmista on haastattelujen perusteella tullut suomalaisyrityksissä normi: ne ovat käynnissä jatkuvasti, sanoo Suomen PwC:n konsultointiliiketoiminnasta vastaava partneri Heikki Paija.  
  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.