Toinen Kalifornian ampujista tavoitteli lukuisia islamistiryhmiä ennen iskua

Toinen San Bernardinon joukkosurman ampujista yritti tuloksetta ottaa yhteyttä useisiin ääri-islamistisiin ryhmiin ennen viime viikon iskua, kertoivat amerikkalaisviranomaiset.

Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että naispuolinen ampuja Tashfeen Malik ei saanut viesteihinsä vastauksia. Lähteiden mukaan ääriryhmät ovat nykyään erittäin varovaisia vastaamaan tuntemattomilta tuleviin yhteydenottoihin.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI epäilee, että pariskunnan mies Syed Farook suunnitteli puolestaan aiemmin iskua naapurinsa kanssa.   

Naapuri on kertonut poliisikuulusteluissa, että hän ja Farook suunnittelivat iskua, jota ei koskaan toteutettu.  

Poliisilähteet epäilevät, puhuuko naapuri totta. Mies otettiin kiinni, koska hän oli ostanut osan aseista, joita käytettiin San Bernardinon iskussa. Hän kiistää tienneensä pariskunnan iskuaikeista, eikä häntä toistaiseksi epäillä rikoksesta. Häntä hoidetaan parhaillaan psykiatrisessa sairaalassa.

FBI on kertonut, että iskusta epäillyt mies ja nainen radikalisoituivat ennen kuin alkoivat seurustella. He keskustelivat iskujen tekemisestä jo vuonna 2013.

San Bernardinon iskussa viime viikolla kuoli 14 ihmistä.  

  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.