Toiveet polion häviämisestä kasvavat – Nigerialta yllättävä ilmoitus

Toiveet polion hävittämiseksi maapallolta kohoavat. Nigeria ilmoitti perjantaina, että sen alueella ei ole todettu vuoteen yhtään polioviruksen tartuntaa.

Nigerian saavutusta pidetään yllättävänä muun muassa siksi, että maassa on aseellinen konflikti hallituksen ja ääri-islamistien välillä.

Jos Nigeria on onnistunut nujertamaan polion, paineet Pakistania kohtaan kasvavat. Useimmat maailman harvoista poliotartunnoista todetaan nykyisin Pakistanissa.

Poliota on kutsuttu aiemmin lapsihalvaukseksi. Nimitys johtuu siitä, että tauti tarttuu paljon helpommin lapsiin kuin aikuisiin, joskin tauti on yleensä vakavampi aikuisilla kuin lapsilla.

Noin prosentilla poliotartunnan saaneista on vakavia oireita kuten halvausta tai aivokalvontulehdusta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.