Tonttikaupat puhuttavat Virossa

Viron entisen pääministerin Indrek Toomen väitetään aiheuttaneen valtiolle kymmenien miljoonien kruunujen vahingon alihintaan tehdyllä tonttikaupalla. Eesti Päeväleht kirjoittaa, että tonttikaupasta hyötyi suomalainen rakennusyhtiö, jota ei kuitenkaan voida syyttää väärinkäytöksistä.

Indrek Toome oli muutama vuosi sitten kyseisen suomalaisen rakennusyhtiön palveluksessa ja hankki yhtiölleen muutamalla miljoonalla kruunulla tontin, jonka oikeaksi arvoksi Päeväleht kertoo liki 80 miljoonaa kruunua. Muun muassa Viron silloine ympäristöministeri oli päättämässä maan myymisestä. Päevälehden mukaan viranomaiset tutkivat nyt asiaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.