Tornado iski taloon USA:ssa - katso video

Myrskybongari on onnistunut kuvaamaan rajun tornadon riepottelua Yhdysvalloissa. Pyörremyrskyt riehuivat Minnesotan ja Pohjois-Dakotan osavaltiossa lauantai-iltana.

Videolla näkyy, kuinka tornado iskee maataloon Wilkinin piirikunnassa ja lennättää rakennuksen pirstaleita ympäriinsä. Kauhistunut myrskybongari toteaa, että hänen pitää mennä katsomaan, ovatko talon asukkaat kunnossa.

Uutistoimistot kertoivat myöhemmin, että maatilan rakennuksessa ei ollut ihmisiä tapahtumahetkellä.

Tornadot eivät ilmeisesti aiheuttaneet henkilövahinkoja kummankaan osavaltion alueella. Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun mukaan suurin osa aineellisista vahingoista sattui Richlandin piirikunnassa Pohjois-Dakotassa.

- Tietojemme mukaan ainakin kolme erillistä tornadoa riehui alueella. Mikään niistä ei kuitenkaan iskenyt kaupunkeihin, meteorologi Greg Gust kertoi uutiskanava CNN:lle.

- Kaksi maatilaa kärsi kuitenkin vakavia vahonkoja, ja toisen tilan päärakennus tuhoutui täysin. Sen asukkaat olivat kuitenkin hakeutuneet kellariin turvaan eivätkä he loukkaantuneet.

Gustin mukaan yksi pyörremyrskyistä kesti jopa 30 minuuttia, kun tavallisesti tornado viipyy maanpinnassa vain 3-5 minuuttia.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.