Tornadoissa kuollut jo yli 30 Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa ainakin 35 ihmistä on saanut surmansa kuuden eri osavaltion alueella riehuneissa pyörremyrskyissä, kertoivat tiedotusvälineet tiistaina paikallista aikaa.

Tornadot ovat riepotelleet muutaman viime päivän aikana Mississippin, Alabaman, Tennesseen, Arkansasin, Iowan ja Oklahoman osavaltioita.

Sääennusteiden mukaan lisää tornadoita on luvassa lähipäiville, osa niistä on erittäin voimakkaita. Mississippin seudulle ennustetaan lisäksi kovia ukkosmyrskyjä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.