Trafin merenkulkujohtaja: ”On hyvin vaikea sanoa, onko laiva uppoamisvaarassa”

MTV Uutisissa vieraillut Trafin merenkulkujohtaja Tuomas Routa toteaa, että jos palo laantuu kaikenlaiset muutkin vaarat, kuten uppoamisvaara, pienenevät.

– On hyvin vaikea sanoa, onko laiva uppoamisvaarassa. Näyttäisi siltä, että jos palo on nyt laantumassa, kaikenlaiset muut vaarat pienenevät. Silloin uppoamisvaarakin pienenee.

Roudan mukaan tapahtumat laivalla ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Se, miten paloon reagoitiin niin myöhässä ja väitteet pelastusvälineistön puutteista ihmetyttää sekä Routaa että varmasti koko merenkulkuyhteisöä.

– Laivassa on varmasti ollut pelastusvenekapasiteettia ja pelastuslauttakapasiteettia. Syy, miksi niitä on jouduttu jättämään käyttämättä, on todella mielenkiintoinen. Se on varmasti sellainen asia, minkä koko merenkulkuyhteisö haluaa tietää.

Tulipalo pahimpia mahdollisia riskejä

Laivalla syttyvä tulipalo on Roudan mukaan alusten suurimpia riskejä. Italialaislaivan tapauksessa huolta lisää se, että tulipalo on kestänyt kauan. Laivan palorakenteet on yleensä mitoitettu siten, että ne pystyvät estämään palon leviämisen vain tietyn ajan.

Laivat ovat Roudan mukaan ylipäätään hyvin varustautuneita palojen varalta. Esimerkiksi Ruotsin-lautoilla on autokansilla kameravalvonta, ja lisäksi henkilökunta tekee siellä matkan aikana palovartiointikierroksia.

– On myös tärkeää, ettei autokansille päästetä ulkopuolisia ihmisiä.

Laivoissa on Roudan mukaan meillä myös savu- ja lämpöilmaisimia, jotka monissa tapauksissa laukaisevat automaattisesti vesisuihku- tai kaasusammutuksen. Ruotsin-lautoilla on lisäksi savusukellukseen koulutettuja miehistön jäseniä erikoislaitteineen.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.