TV-Opas

Trump ei aiokaan tappaa terroriepäiltyjen perheitä – "Ymmärrän, että meitä sitovat lait"

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Donald Trump ei ehkä aiokaan kiduttaa terroriepäiltyjä tai tappaa heidän perheitään, jos hänestä tulee presidentti.  

Trump sanoi republikaanien vaaliväittelyssä tällä viikolla, että aikoo ottaa todella kovat keinot käyttöön terrorisminvastaisessa taistelussa.  

Trump muun muassa uhosi, että "tekisi paljon pahempaa kuin vesikiduttaminen". Lisäksi hän toisti aiemman kantansa, että Yhdysvaltojen pitäisi hyökätä myös terroriepäiltyjen perheitä vastaan.  

Myöhemmin Trump kuitenkin sanoi sanomalehti Wall Street Journalille, ettei käskisi asevoimia rikkomaan lakeja tai kansainvälisiä sopimuksia.  

– Ymmärrän, että Yhdysvaltoja sitovat lait ja (kansainväliset) sopimukset. En aio käskeä asevoimiamme tai muita viranomaisia rikkomaan niitä, ja aion kysyä heidän neuvoaan sellaisissa asioissa, Trump sanoi lehdelle.  

Useat asiantuntijat olivat jo ehtineet tyrmätä Trumpin uhittelut.  

– Tuollaiset käskyt ovat laittomia, eikä ole olemassa asianajajia, jotka voisivat vakuuttavasti väittää toisin, sanoi Duken yliopiston politiikan professori Peter Feaver, joka työskenteli kansallisen turvallisuuden parissa entisten presidenttien Bill Clintonin ja George W. Bushin kausina.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.