TV-Opas

Video: Trump syyttää Cruzia vaalivilpistä

Yhdysvaltain republikaanien Iowan esivaaleissa tappion kärsinyt Donald Trump syyttää osavaltion vaalit voittanutta Ted Cruzia vaalivilpistä.

Trump vaatii uusintavaaleja tai Cruzin saamien äänten mitätöintiä.  

Trump esitti syytöksensä Twitterissä. Asiantuntijat tulkitsevat Trumpin yrittävän syytöksillään varastaa mediahuomion itselleen.  

Cruz sai Iowassa vajaat 28 prosenttia äänistä, Trump runsaat 24.  
Omaan muutaman prosentin kannatukseensa pettynyt Kentuckyn senaattori Rand Paul puolestaan ilmoitti luopuvansa presidenttiehdokkuuden tavoittelusta.  

Puolueen libertaristisiipeä edustavan Paulin kannatus jäi kampanjan aikana vaisuksi, ja hänen ääriliberaaleja näkemyksiään pidettiin puolueessa liian valtavirtaisina.  

Uutiskanava CNN:n mukaan myös Pennsylvanian entinen senaattori Rick Santorum on luopumassa presidenttikisasta.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.