Mainos

Tsunamin vuosipäivä hiljensi Japanin

Japani on hiljentynyt muistelemaan tuhoisan maanjäristyksen ja tsunamin kuolonuhreja. Onnettomuudesta on tullut tänään kuluneeksi kolme vuotta.

Paikalliset kerääntyivät aamunkoitteessa Minamisanrikuchon kaupunkiin, missä suuri osa rannikkoalueesta on jäänyt onnettomuuden jälkeen autioksi.

Hideyuki Maekawa alkoi vapaaehtoistyöntekijäksi kevätlomansa ajaksi, jotta hän voisi auttaa alueen asukkaita.

– Täällä on ihmisiä, jotka jatkoivat onnettomuuden jälkeen elämäänsä, joten toivon, että alue palautuisi ennalleen mahdollisimman pian, 22-vuotias Maekawa kertoo.

Japanin keisari ja pääministeri johtivat rukoustilaisuutta Tokiossa.

– Edeltäjämme pääsivät useista vastoinkäymisistä ja kärsimyksistä yli ja palasivat jaloilleen entistä vahvempina. Meidän täytyy oppia heiltä. Lupaan työskennellä yhteistyössä kohdaten kaikki haasteet, mihin tulemme vielä törmäämään, sanoi Japanin pääministeri Shinzo Abe.

Samaan aikaan tuhannet mielenosoittajat vapauttivat ilmapalloja Japanin energiaministeriön edessä vaatiakseen ydinvoiman kieltämistä maassa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.