Tuhannet syyrialaiset odottavat pääsyä Turkkiin

Jopa 20 000 syyrialaista odottaa rajalla pääsyä Turkin puolelle, kertoi YK perjantaina. Ihmiset ovat paenneet Syyrian hallituksen joukkojen hyökkäystä Aleppon kaupungin lähellä.

Rajalla odottavien lisäksi 5000–10 000 ihmistä on siirretty läheiseen Azazin kaupunkiin sekä 10 000 ihmistä Afrinin kurdikaupunkiin Syyrian luoteisosassa.

– Tällä hetkellä Afrinin alueella on yksi maan sisäisille pakolaisille tarkoitettu leiri. Suunnitelmissa on leirin laajennus, kertoi YK:n humanitaarisen avun koordinaatioyksikön tiedottaja Linda Tom.

Ongelmia on ollut avustuskuljetusten kanssa, koska taistelut ovat vaikeuttaneet niiden matkaa Turkin rajalta Syyrian puolelle.

– Avustusjärjestöt yrittävät vastata maan sisäisten pakolaisten tarpeisiin, mutta sotilaallinen konflikti on tehnyt pääsyn heidän luokseen yhä vaikeammaksi, Tom lisäsi.

Taistelut raivoavat Aleppon lähellä

Syyrian hallituksen joukot aloittivat Venäjän ilmaiskujen tukemana suurhyökkäyksen Aleppon kaupunkiin maanantaina. Joukot valtasivat sarjan kapinallisten hallussa olleita kyliä. Samalla kapinallisten tärkeimmät reitit Turkkiin katkesivat. 

Hallituksen joukkojen eteneminen on aiheuttanut kymmenientuhansien ihmisten paon. Lisäksi opposition kannattajat ja siviilit Aleppon itäosassa ovat joutuneet käytännöllisesti katsoen piiritetyiksi.

Syyrian tilannetta seuraavan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Aleppon lähellä käydyissä taisteluissa sai perjantaina surmansa noin 120 ihmistä.

Viisi vuotta jatkuneen Syyrian sodan aikana on kuollut yli 260 000 ihmistä ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Ranskan ja Saksan sisäministerit vaativat perjantaina tiiviimpää yhteistyötä Turkin kanssa pakolaisten ja siirtolaisten Eurooppaan tulon hillitsemiseksi. Ministerien mielestä viime vuonna alkanut pakolaiskriisi muodostaa todellisen "vaaran" Euroopan Schengen-alueelle.

– Tavoitteena ei voi olla vain pakolaisten rekisteröinti ja heidän uudelleensijoituksensa oikeudenmukaisesti (vaan ennen kaikkea) vähentää virtaa, sanoi Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.