34 kuoli iskussa – Turkki: Julkistamme pian tietoa tekijöistä

Turkissa jatketaan eilisen tuhoisan pommi-iskun tutkintaa.

Ainakin 34 ihmistä kuoli, kun autopommi räjähti Turkin pääkaupungin Ankaran keskustassa eilen illalla. Haavoittuneita on yli 120. Heistä parikymmentä sai räjähdyksessä vakavia vammoja.

Mikään ryhmä ei ole vielä ilmoittanut olleensa iskun takana. Pääministeri Ahmet Davutoglun mukaan tutkijoilla on hyviä johtolankoja.

– Meillä on konkreettista tietoa iskun takana olleesta terroristiryhmästä. Saamme pian tutkinnan tulokset ja julkistamme ne, Davutoglu lupasi.

Isku muistuttaa Ankarassa viime kuussa tehtyä autopommi-iskua, jonka tekijäksi ilmoittautui TAK-kurdijärjestö. TAK sanoi tuolloin, että isku oli kosto Turkin armeijan toimista maan kaakkoisosassa.

Turkin turvallisuustilanne on heikentynyt sen jälkeen kun tulitauko maan kaakkoisosan kurdisissien kanssa romahti viime vuoden puolivälissä. Eilinen isku oli Ankarassa jo kolmas runsaasti kuolonuhreja vaatinut hyökkäys alle puolen vuoden aikana.

Yhdysvallat oli perjantaina varoittanut, että Ankaran keskustaan saattaa olla suunnitteilla hyökkäys ja kehotti kansalaisiaan välttämään aluetta.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.