Tukholmassa osoitetaan mieltä Gazan saartoa vastaan

Ruotsalainen Ship to Gaza -järjestö järjestää mielenosoituksen Tukholman Sergelin torilla Gazan palestiinalaisalueen saartoa vastaan. Mielenosoitus alkaa kahdelta iltapäivällä Suomen aikaa, ja tapahtumaan on ilmoittautunut Facebookissa paikalle jo satoja.

Järjestö kertoo, että Gazan kuudetta vuotta jatkunutta saartoa on saatu helpotettua sen jälkeen, kun Ship to Gaza alkoi yrittää murtaa saartoa vuonna 2010. Viimeisin yrittäjä, Suomen lipun alla purjehtiva Estelle-alus pysäytettiin tänään ja saatettiin Israelin Ashdodin satamaan illalla.

Sergelin torin tilaisuuteen on ilmoittautunut puhujiksi useita Ruotsin ihmisoikeusjärjestöjen ja Ruotsin palestiinalaisten edustajia sekä kirjailijoita ja runoilijoita.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.