Tulipalo kaivoksessa Ruotsissa

Ruotsalaisessa kaivoksessa on syttynyt tulipalo. Kaivoksessa oli palon syttyessä 166 ihmistä. Kaivosyhtiö Bolidenin mukaan kaikki ihmiset on saatu evakuoitua. 

Kaivos sijaitsee Garpenbergissä, lähellä Hedemoraa. Kaivoksessa syttyi nähtävästi palamaan kontti, jonka sisällä on jonkinlaista muovimateriaalia. 

– Siellä palaa kontti, ja kaivoksessa on savua, kertoo pelastustöiden johtaja Mats Jansson lehdelle. 

Hälytys palosta saatiin hieman ennen aamukymmentä Suomen aikaa. Palo sai alkunsa 800 metrin syvyydessä. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. 

Garpenbergin kaivos Hedemorassa Taalainmaalla on Ruotsin vanhin kaivos. Siellä louhitaan muun muassa sinkkiä, kuparia ja hopeaa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.