Tulivuori purkautui Japanissa

Asama-tulivuori on purkautunut Japanissa lähellä Tokiota.

Purkauksen aiheuttama savupatsas nousi yli kahden kilometrin korkeuteen, ja tuhkasade ylsi Tokioon, 145 kilometrin päähän. Tulivuoren sylkemiä kiviä on löytynyt kilometrin päästä vuoresta.

Purkauksesta ei tiettävästi aiheutunut henkilövahinkoja. Japanin meteorologian laitos varoitti vuorta ympäröivällä alueella asuvia tuhkasateista.

Naganon kaupungin asukkaat kertoivat maan järisseen noin kymmenen minuutin ajan, minkä lisäksi purkaus sai ikkunat ja talot tärisemään. Lapset joutuivat myöhemmin menemään kouluun hengityssuojukset kasvoillaan, sillä katuja peitti tuhkakerros.

Yli 2500 metriä korkea Asama purkautui viimeksi elokuussa.

Myös Etelä-Japanissa sijaitsevalla Sakurajiman saarella tapahtui useita pieniä tulivuorenpurkauksia, ja vulkaanisen toiminnan uskottiin lisääntyvän.

Japanissa on 108 toimivaa tulivuorta.

(MTV3-AP-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.