Tulivuori Usun aktiivisuus vähenee

Seisminen aktiivisuus jonkin verran laantui tänään Japanissa Usun tulivuoren läheisyydessä. Alueelta evakuoitujen ihmisten sallittiin käydä kodeissaan, vaikka tulivuori edelleen syöksikin ilmaan massiivisia tuhkapilviä.

Usu purkautuu

Usun tulivuori on purkautunut edellisten kolmen päivän aikana useasti syösten ilmaan tuhkaa ja kiviä. Purkaukset ovat kuitenkin tähän mennessä jääneet pahimpia ennusteita pienemmiksi. Vaikka seisminen aktiivisuus onkin sunnuntaina jonkin verran laantunut, mutavyöryt ja suuremmat purkaukset ovat edelleen mahdollisia.

-Usun tulivuorella on mutavyöryjen vaara, sanottiin meteorologisen laitoksen lausunnossa ja ihmisiä kehotettiin tarkkailemaan tilannetta. Hokkaidon yliopiston vulkanologisti Hiromu Okada on varoittanut suuremmasta räjähdysmäisestä purkauksesta. Okada vertasi tilannetta 1910 sattuneeseen höyrypurkaukseen, jossa yksi ihminen menehtyi purkauksen aiheuttamiin mutavyöryihin. Kolme ihmistä menehtyi mutavyöryihin myös Usun tulivuoren viime purkauksessa 1977-1978. Viranomaiset ovat evakuoineet yli 15000 ihmistä tulivuoren ympäristöstä.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.