Tulvakorvaukset viipyvät Saksassa

Viime kuun tuhotulvista luvatut korvaukset viipyvät yhä saksassa.

Saksassa tulvien uhreiksi kolme viikkoa sitten joutuneet ihmiset odottavat yhä valtion taloudellista tukea. Hallitus lupasi auttaa pahiten kärsideiden alueiden asukkaita 500 euron hätäavulla.

Useimmat tulvien aiheuttamista tuhoista kärsineet kertovat hakeneensa avustusta, mutta eivät ole sitä saaneet.

Vesimassojen hajottamia asuntoja korjataan talkootöin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.