Mainos

Tunisian uusi presidentti vannoi virkavalansa

Tunisian uusi presidentti Beji Caid Essebsi on vannonut tänään virkavalansa.

Essebsi on maan ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu presidentti. Hänen sekulaari puolueensa sai vaalivoiton myös lokakuun parlamenttivaaleissa.

Tunisiaa on pidetty niin kutsun arabikevään ainoana myönteisenä esimerkkinä demokratian edistämisessä. Arabikevät alkoi neljä vuotta sitten, kun Tunisian pitkäaikainen diktaattori Zine El Abidine Ben Ali syrjäytettiin mielenosoitusten jälkeen.

Kriitikkojen mukaan Ben Alin hallinnossa pitkään toiminut Essebsi olisi tuomassa takaisin Ben Alin aikakauden kaltaisen hallinnon. Essebsi toimi muun muassa parlamentin puhemiehenä Ben Alin aikana.  

Essebsi vannoi virkaanastujaisissaan olevansa koko kansan presidentti. Hän myös sanoi, ettei Tunisialla ole tulevaisuutta ilman koko maan ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyötä.  
  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.