Turkin kaivosturma oikeudessa – johtajille murhasyytteitä

Turkissa on alkanut oikeudenkäynti vuodentakaisesta tuhoisasta kaivosturmasta. Syytteessä on 45 ihmistä. Joukossa on muun muassa kahdeksan entistä kaivosyrityksen johtajaa. Heitä syytetään murhista.

Soman kaupungissa sijaitsevassa kaivoksessa syttyi vajaa vuosi sitten tulipalo, ja häkä täytti kaivoskuilun. Onnettomuudessa kuoli 301 kaivosmiestä.

Oikeudenkäynti pidetään noin 50 kilometrin päässä Somasta Länsi-Turkissa. Tuomioistuimen ulkopuolella on satoja poliiseja mahdollisten levottomuuksien varalta. Syytteessä olevat ex-johtajat antavat turvallisuussyistä todistuksensa videoyhteyden välityksellä.

Kaivosturman jälkeen tehdyt tutkimukset ovat paljastaneet kaivoksessa suuren määrän turvallisuuteen liittyneitä laiminlyöntejä.

Uhrien puolestapuhujat ovat vaatineet myös Turkin hallitusta vastuuseen tapahtuneesta, koska se ei piitannut kaivoksen turvallisuuspuutteista.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.