Turkin poliisi on pidättänyt 13 Istanbulin iskusta epäiltyä

Turkin poliisi on pidättänyt 13 Istanbulin tiistaisesta lentokenttäiskusta epäiltyä, Turkin viranomaislähde kertoo. Viranomaisen mukaan kyse on "Isis-epäillyistä". 

Poliisi teki useita ratsioita 16 eri osoitteessa Istanbulissa. Kolme ratsiassa pidätetyistä epäillyistä on viranomaisen mukaan ulkomaalaisia, mutta kansallisuuksia ei ole paljastettu.  

Uutistoimisto AP:n mukaan poliisilla oli operaatio myös Izmirin kaupungissa Turkin länsirannikolla. Se kohdistui AP:n mukaan nimenomaan Isis-epäiltyihin. Valtiollisen uutistoimiston mukaan yhdeksän pidätettiin. Äärijärjestö Isis tai mikään muukaan organisaatio ei ole ilmoittautunut Istanbulin tiistaisen lentokenttäiskun tekijäksi, mutta Turkki epäilee Isisiä.  

AP:n mukaan poliisi löysi Izmirin ratsioissa dokumentteja, jotka liittyivät Isisiin. 

Uutistoimistot kertoivat tänään myös, että Turkin turvallisuusjoukot tappoivat viime lauantaina Syyrian rajalla kaksi epäiltyä Isisin jäsentä. Toisen epäillään suunnitelleen itsemurhaiskua Turkkiin.  

Atatürkin kansainvälisellä lentokentällä kuoli tiistaina 43 ja haavoittui ainakin 238 ihmistä, kun kolme terroristia avasi tulen ja räjäytti lopulta itsensä.  

Turkin viranomaisten mukaan iskun tekijät olivat kotoisin Venäjältä, Uzbekistanista ja Kirgisiasta.

Kiväärit pakattu matkalaukkuun

Tapahtumien tarkasta kulusta ei edelleenkään ole täysin tarkkaa kuvaa.

Itsemurhaiskijät saapuivat Atatürkin lentokentälle taksilla. Pääministeri Binali Yildirimin mukaan iskun tekijät pääsivät turvatarkastuksen läpi ampumalla sattumanvaraisesti ihmisiä kohti automaattikivääreillä, jotka he olivat vetäneet esiin matkalaukuistaan. 

Ampuminen aiheutti paniikkia, jonka varjolla kaksi iskijää pääsi turvatarkastuksesta sisäpuolelle ja räjäytti siellä itsensä. Pääministerin mukaan yksi iskun tekijöistä räjäytti itsensä jo turvatarkastuksen ulkopuolella. 

Presidenttiä lähellä oleva lähde antoi tapahtumista kuitenkin hieman erilaisen version. Sen mukaan kaksi iskun tekijöistä räjäytti itsensä eri kerroksissa. 

Yildirim on vastannut syytöksiin turvallisuuspuutteista kertomalla, että Turkki aikoo lisätä "erityiskoulutetun henkilökunnan" läsnäoloa lentokentillään. 

Turkissa on tänä vuonna tehty lukuisia hyökkäyksiä, joista osa on ilmeisesti Isisin, osa kurdijärjestöjen tekemiä. Niissä on kuollut yli 80 ihmistä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.