Turkin turvallisuustilanne pelottaa turisteja – UM: maassa oltava erityisen varovainen

Turkin turvallisuustilanne on heikentynyt nopeasti viime kuukausina, ja esimerkiksi Yhdysvallat on päättänyt vetää sotilaidensa perheet pois osasta eteläistä Turkkia.

Heikentynyt turvallisuustilanne Turkin eteläosissa ja pommi-iskut Istanbulissa ja Ankarassa ovat vaikuttaneet jo Turkkiin matkustavien turistien määrään.

Virallisen arvion mukaan turistien määrä tippui helmikuussa 10 prosenttia verrattuna viime vuoden samaan ajankohtaan.

Sultahnametin turistialueella Istanbulissa työskentelevä tarjoilija Serkan Illiter kuitenkin arvioi, että pääsiäisen aikaan pudotus turistien määrässä oli virallista arviota paljon isompi.

– Ministeriön arvio 10 prosentin laskusta on itse asiassa 50 prosenttia, jos lukua verrataan viime vuoden pääsiäiseen.

Heikentyneen turvallisuustilanteen takia Yhdysvallat määräsi eilen sotilaidensa ja diplomaattiensa perheitä lähtemään osasta eteläistä Turkkia. Määräys koskee Adanan, Izmirin ja Muglan maakuntia.

Äärijärjestö Isis ja kurdisissit ovat tehneet näillä alueilla iskuja, ja lisäksi yhteenotot kurdisissien ja armeijan välillä ovat kiihtyneet varsinkin Kaakkois-Turkin kurdialueilla.

Myös Israel kehotti maanantaina kaikkia Turkissa olevia kansalaisiaan poistumaan maasta niin nopeasti kuin mahdollista.

Turkki on yksi suomalaisten suosikkikohteista, viime vuonna siellä kävi noin 230 000 suomalaista. Ulkoministeriö neuvoo tällä hetkellä noudattamaan Turkissa erityistä varovaisuutta ja välttämään suuria väkijoukkoja.

– On alueita, joita olisi syytä välttää eli toisin sanoen Kaakkois-Turkki ja alueet Syyrian ja Irakin tuntumassa. Sen lisäksi yleistä riskiarviota on kohotettu sellaiselle tasolle, että Turkissa on noudatettava erityistä varovaisuutta, va. asiainhoitaja Pekka Shemeikka Suomen suurlähetystöstä Ankarasta sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.