Turkissa istuu eniten toimittajia vankiloissa

Eri maiden vankiloissa istuu tänä vuonna ennätysmäärä toimittaja, kertoi journalistijärjestö tänään. Eniten toimittajia on turkkilaisvankiloissa, ja seuraavina tulevat Iran ja Kiina.

New Yorkissa päämajaansa pitävä Committee to Project Journalists (CPJ) on pitänyt kirjaa vangituista toimittajista vuodesta 1990. Tämä vuonna luvut ovat ennätyssuuret: joulukuun alussa telkien takana oli järjestön tietojen mukaan 232 toimittajaa.

Toimittajat päätyvät useimmiten vankilaan terrorismiin tai valtionvaltaiseen toimintaan liittyvien syytösten nojalla.

Turkilla oli joulukuun alussa 49 toimittajaa vankilassa, suuri osa heistä kurdeja. Iranissa telkien takana istui ainakin 45 toimittajaa, Kiinassa puolestaan 32. Viiden kärkeen mahtuivat myös Eritrea ja Syyria.

Järjestö korosti, että tilastoissa ei näy toimittajia, jotka on vangittu ja päästetty vapaiksi aiemmin tänä vuonna.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.