Turkissa tiukka väestönlaskenta

Turkkiin on määrätty ulkonaliikkumiskielto väestölaskennan ajaksi.

Kaikki Turkin yli 60 miljoonaa asukasta on määrätty koko päiväksi sisälle. Käsky koskee myös turisteja, joista kuitenkin osa pääsee kiertoajeluille erikoisluvan turvin.

Turkin ulkonaliikkumiskielto alkoi aamuviideltä ja jatkuu iltaseitsemään asti. Sen aikana liki miljoona ääntenlaskijaa kiertää ovelta ovelle ja kysyy turkkilaisilta nimen ja iän lisäksi selvitystä siviilisäädystä, asuntotilanteesta ja ammatista.

Turkissa väestönlaskenta tehdään joka viides vuosi, ja sen tuloksia käytetään muun muassa suunniteltaessa koulutusta ja terveydenhoitoa. Turkin asukasluvun arvellaan olevan tätä nykyä noin 65,3 miljoonaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.