Turmakoneen pitkä liuku ihmetyttää – olisi ehtinyt löytää laskeutumispaikan

Huomenta Suomessa vieraillut Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu ihmettelee Germanwings-turmakoneen pitkää liukuaikaa.

Lentoyhtiö kertoi eilen, että Etelä-Ranskassa maahan syöksynyt kone oli liukunut alas kahdeksan minuutin ajan ennen lentoturmaa.

Hentun mukaan onnettomuudessa ollut Airbus-tyyppinen kone pystyy liitämään kahdeksassa minuutissa hyvinkin pitkälle.

– Tässä ajassa on mahdollista löytää Euroopasta paikka, lentokenttä jonne laskeutua, Henttu toteaa Huomenta Suomessa.

Henttua ihmetyttää myös se, miksei koneesta ole tullut minkäänlaista ilmoitusta liu’un aikana.

– Aika oli suhteellisen pitkä ja hiukan kummastuttaa, että kommunikointia ulospäin ei tiedetä tässä vaiheessa tapahtuneen.

Lentoturman syy on edelleen epäselvä. Henttu uskoo, että lisätietoa asiasta saadaan noin viikon sisällä.

– Loppuviikosta, ensi viikolla onnettomuustutkintaa johtavat ranskalaiset alkavat varmasti tuoda ainakin poissulkevasti joitakin tietoja, mistä ei ole ollut kysymys.

– Ensimmäisenä otetaan varmasti kantaa terrorismiin.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.