Turvallisuuspalvelun rakennus paloi Moskovassa

Neljä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n työntekijää loukkaantui FSB:n toimistorakennuksen tulipalossa Moskovassa varhain aamulla. Yksi loukkaantunut on jouduttu toimittamaan tehohoitoon vakavien palovammojen takia, kolmen muun vammat eivät olleet vakavia.

Kymmenen FSB:n työntekijää onnistuttiin evakuoimaan vahingoittumattomina turvaan ikkunoiden kautta. Moskovan Lubjanka-aukiolla lähellä Kremliä sijaitseva turvallisuuspalvelun rakennus syttyi tuleen varhain aamulla.

Palomiehet saivat hälytyksen paikalle kello 2.15 paikallista aikaa. Tulipalo sai alkunsa rakennuksen toisesta kerroksesta ja levisi siitä noin kuudenkymmenen neliön alueelle. Palo saatiin sammumaan hieman ennen kello neljää paikallista aikaa, mutta palomiehet jatkoivat yhä mahdollisten uhrien etsintää savun täyttämässä rakennuksessa.

Uutistoimisto RIA kertoi palomiesten sanoneen, että tuli sai alkunsa sähkölämmityslaitteiden väärästä käsittelystä.
(STT-Itar-Tass-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.