Tutkija: Guantanamo-raportissa tuskin täysin uutta tietoa

Pian julkaistava raportti tiedustelupalvelu CIA:n kuulustelumetodeista Guantanamon vankilassa tuskin sisältää paljon täysin uutta tietoa, sanoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.  

Sen sijaan jo tiedossa olleista epäkohdista saadaan Aaltolan arvion mukaan tietää yksityiskohtia, jotka kolhivat Yhdysvaltain mainetta ainakin hetkeksi.  
-Tämä tulee kyllä muistuttamaan Yhdysvaltain terrorisminvastaisen sodan ylilyönnistä, ja sitä kautta nakertaa luottamusta Yhdysvaltoihin.  
Raportin on pelätty provosoivan radikaaliryhmiä iskuihin Yhdysvaltoja vastaan, ja Yhdysvallat on kiristänyt muun muassa ulkomaisten edustustojensa turvatoimia ja valmiustasoa.

Aaltola ei usko, että julkaisulla tulee kuitenkaan olemaan kovin dramaattisia kauaskantoisia seurauksia esimerkiksi Yhdysvaltain ulkosuhteisiin muiden valtioiden kanssa, sillä tietoa ja huhuja Guantanamon oloista on liikkunut paljon jo aikaisemmin.  

-Yhdysvaltoihin vihamielisesti suhtautuville ryhmille raportissa ei ole juuri uutta, enemmän julkaisu saattaa syödä Yhdysvaltain arvovaltaa siihen nyt myönteisesti suhtautuvissa maissa.  
Yhdysvaltain on määrä julkaista raportti Guantanamon vankilassa vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen käytetyistä kuulustelumetodeista tänään.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.