Tutkijat: Geenimuunnos lisää itsemurhariskiä

Kanadalainen tutkimusryhmä julkisti eilen tiedon, jonka mukaan se on löytänyt itsemurha-alttiutta lisäävän geenimuunnoksen. Ottawassa työskentelevä Royal Hospital -ryhmä tuli julkisuuteen kymmenen vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen.

Tutkimusryhmä arvelee, että jo vuonna 2002 olisi mahdollista seuloa riskiryhmään kuuluvat, ja näin ennaltaehkäistä ainakin osa mahdollisista itsemurhayrityksistä.

Suomessa itsemurhat ovat edelleen miesten ongelma, sillä 1990-luvulla kaksi kolmasosaa itsemurhista oli miesten tekemiä. Eniten Suomessa tekevät itsemurhia alle 35-vuotiaat miehet.
(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.