Tutkijat yrittävät kasvattaa kanafileen yhdestä solusta

Pari vuotta sitten maisteltiin ensimmäistä koeputkessa kasvatettua naudanlihapihviä.

Nyt israelilaiset tutkijat yrittävät saada syntymään laboratoriossa kokonaisen kananpalan. 

Tutkimusjohtaja Amit Gefen Tel Avivin yliopistosta sanoo, että suunnitelmana on aloittaa yhdestä kanansolusta ja antaa sen jakautua sekä lisääntyä, kunnes koossa on kokonainen kananpala.  

Aiemmissa tutkimuksissaan kudosasiantuntija Gefen käytti kasvaimista peräisin olevia kasvun edistäjiä. Nyt sellaista ei voi tehdä, sillä lopputuloksen pitäisi kelvata ruuaksi.  

Vuoden mittaista tutkimusta rahoittaa voittoa tavoittelematon Modern Agriculture Foundation. Sen tavoite on, että laboratorioliha vähentäisi eläinten teurastuksia tulevaisuudessa.

Rahoittajasäätiön perustajiin lukeutuva Shir Friedman toivoo tutkimuksen tuottavan vuodessa reseptin, jonka avulla kanansolujen viljely onnistuu.  

Tutkijoiden mukaan tehtävä on kuitenkin paljon vaikeampi kuin hampurilaispihvin luomulehmän lihassoluista kasvattaneilla Maastrichtin yliopiston tutkijoilla. Hampurilaispihvin kasvattaminen kesti viisi vuotta ja maksoi yli 250 000 euroa.

Silloin tutkijoiden ei kuitenkaan tarvinnut saada kasvamaan kokonaista lihanpalaa, vaan pihvi voitiin kasata useista pienistä lihassäikeistä.  

Laboratoriokana olisi valtava harppaus, sillä kanan osuus on liki kolmannes maailman lihatuotannosta. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan kanan odotetaan nousevan porsaan ohi merkittävimmäksi lihaeläimeksi joskus ensi vuosikymmenellä.  

  
Kaupoissa ehkä jo 10 vuodessa  


Tutkimusten ja muun pöhinän taustalla on maailman lihankysynnän kasvu, jonka odotetaan kaksinkertaistuvan vuosien 2000 ja 2050 välillä.

Lihan laboratorioviljelyn kannattajat pitävät tapaa ainoana mahdollisuutena vastata kysyntään tuhoamatta ympäristöä.   

Laboratoriolihan hinnan uskotaan merkittävästi halpenevan, kun tuotantomäärät kasvavat. Naudanlihapihvin kehittäneet tutkijat arvioivat, että keinoliha voisi olla marketeissa 10-20 vuodessa.  

Oxfordin ja Amsterdamin yliopistojen tutkimuksen mukaan lihan laboratorioviljelystä koituisi 96 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasuja kuin elävästä lihakarjasta. Vettä säästyisi 82-96 prosenttia perinteiseen lihatuotantoon verrattuna. Maata vapautuisi muihin tarkoituksiin.    

Gates ja Aasian rikkain mies apajilla  


 Laboratoriolihan ja muun tulevaisuuden ruuan mahdollisuuksista on kiinnostunut myös joukko nimekkäitä sijoittajia.

Nettijätti Yahoon perustajiin kuuluva Jerry Yang ja Aasian rikkaimpana pidetty Li Ka-shing ovat sijoittaneet kasvipohjaisiin kananmunakorvikkeisiin.   

Microsoftin Bill Gates ja Twitterin perustajat Evan Williams ja Biz Stone ovat puolestaan mukana Beyond Meat -nimisessä yrityksessä.

PayPalin perustajiin lukeutuva Peter Thiel on puolestaan Modern Meadow -nimisen yrityksen taustajoukoissa. Yhtiö kehittelee ruokaa kudosteknologian avulla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.