"Uhkana trauman jälkeinen stressihäiriö"

San Josén kaivoksen uumenissa loukussa olevilta kaivosmiehiltä saadut viestit ovat kahden kuukauden ajan vakuuttaneet opitimismia, keskinäistä solidaarisuutta ja uskoa pelastumiseen.

Viimeksi Chilen terveysministeri Jaime Manalich on vakuuttanut 33 miehen hyvästä henkisestä kunnosta.

- Heidän mielialansa on ihailtavan hyvä, ja heidän keskuudessaan on vahva solidaarisuus. Päästyään ylös heillä on paljon kerrottavaa. Se on ollut vaikeata aikaa, mutta on vaikuttavaa kuinka he ovat onnistuneet pitämään yllä hyvää yhteishenkeä, ministeri sanoo.

Kaivosmiesten nostaminen yksitellen maan pinnalle alkanee keskiviikkona. Kaivosministeri Laurence Golborne arvioi kestävän kaksi päivää, kunnes viimeinenkin mies on saatu nostetuksi pelastetuksi.

Kaikista hyväntuulisuuden vakuutteluista huolimatta, loukussa oleminen satojen metrien syvyyksissä on aiheuttanut miehille stressiä. Toisenlainen stressi on edessä, kun he nousevat ahtaassa pelastuskapselissa pitkän ja hitaasti etenevän matkan maan pinnalle.

Ja vaikka pelastautuminen sujuisi hyvin, on mahdollista että masennus iskee vaikka vasta pitkienkin aikojen kuluttua.

- Kun miehet on saatu ylös, heitä uhkaa trauman jälkeinen stressihäiriö, varoittaa ensiapulääkäri Franco Utili Chilen katolisesta yliopistosta.

- Stressihäiriö aiheutuu siitä, kun ihminen elää uudelleen loukussa olon hetkiä tai pelastautumisen hetkiä. Stressihäiriö voi aiheuttaa univaikeuksia, painajaisia, vihanpurkauksia syömishäiriöitä ja niin edelleen, Utili kertoo.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.