Ukrainan armeija etenee: Luhanskin keskustassa katutaisteluja

Separatistien tärkeimpiin tukikohtiin kuuluvassa Luhanskin keskustassa käytiin Ukrainan mukaan tänään kiivaita katutaisteluja.

Myös Donetskin keskustassa käytiin taisteluita ja kaupunkia tulitettiin tykein.  

Mikäli sotilaat ovat edenneet kahteen tärkeimpään separatistikaupunkiin, ovat hallituksen joukot saamassa merkittävän voiton Itä-Ukrainassa.  

Ukrainan viranomaiset sanoivat löytäneensä 15 siviilin ruumiit, jotka separatistit tappoivat iskiessään perjantaina siviilisaattueeseen Luhanskin lähistöllä. Tietoja uhreista tai iskun tekijöistä ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan riippumattomista lähteistä.  

Venäjän Itä-Ukrainaan lähettämä avustussaattue oli tiistaina edelleen jumissa Ukrainan rajalla.

Punaisen ristin mukaan se ei vieläkään ole saanut väelleen turvatakuita, joten se ei voi toistaiseksi jakaa apua.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.