Ukraina-neuvotteluissa sopu tulitaukolinjasta

Saksassa pidetyissä Ukraina-neuvotteluissa saavutettiin selvää edistystä, sanoo Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier.

Venäjän, Ukrainan, Saksan ja Ranskan ulkoministerit pääsivät Steinmeierin mukaan sopuun esimerkiksi turva-alueiden perustamisesta Itä-Ukrainan taistelujen osapuolten välille. Neuvotteluissa sovittiin hänen mukaansa myös tulitaukolinjasta, jolta raskas aseistus on poistettava.

Uutistoimisto AP:n mukaan Steinmeier sanoi, että Venäjän ja Ukrainan sopimuksen mukaan raskaat aseet pitää vetää 15 kilometrin päähän tulitaukolinjalta, josta sovittiin Minskissä syyskuussa.

– En sano, että olisimme saaneet läpimurron, mutta selvää edistystä neuvotteluissa tapahtui, kokouksen isäntänä toiminut Steinmeier sanoi.

Hänen mukaansa lähipäivien aikana selviää, oliko edistys todellista vai ei.

– Paljon riippuu siitä, onko sopimus pelkästään paperilla vai muuttuuko tilanne oikeasti.

Steinmeierin mukaan neuvottelut olivat vaikeat ja koettelivat kaikkien osallistujien kärsivällisyyttä. 

Huoli taistelujen kiihtymisestä ja kuolleista 

Ukraina-neuvotteluissa ovat mukana Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, Saksan  ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier, Ukrainan  ulkoministeri Pavlo Klimkin sekä Ranskan  ulkoministeri Laurent Fabius.

Ulkoministerien yhteisesti julkaisemassa tiedotteessa vedottiin "kaikkiin osapuoliin" väkivaltaisuuksien lopettamiseksi ja raskaan aseistuksen vetämiseksi pois Minskissä päätetyltä tulitaukolinjalta.

Ministerit ilmaisivat tiedotteessa myös "vakavan huolensa siitä, että taistelut Donbassin alueella ovat kiihtyneet ja niissä kuolee paljon ihmisiä, myös siviilejä."

– Tämän täytyy loppua heti ja alue pitää palauttaa ennalleen, tiedotteessa sanottiin. 

Kazakstanin kokoukselle yhä ehtoja 

Lähes neljä tuntia kestäneisiin neuvotteluihin osallistuivat Steinmeierin lisäksi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, Ukrainan Pavlo Klimkin ja Ranskan Laurent Fabius

Vielä eilen illalla Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti odottamasta neuvotteluilta liikoja. Hänen mukaansa neuvottelujen tärkein tavoite oli sopia uudesta Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa pidettävästä huippukokouksesta.

Ministerien yhteisen tiedotteen mukaan Kazakstanin huippukokousta ei voida kuitenkaan pitää ennen kuin Itä-Ukrainaan saadaan todellinen tulitauko ja Minskin sopimus saatetaan käytäntöön.

Eilen Ukraina syytti eilen jälleen kerran Venäjää taisteluiden kiihdyttämisestä Itä-Ukrainassa, minkä jälkeen Venäjä yhtä totuttuun tapaan kiisti väitteen 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.